SOMIONZA eli lyhennettynä SWEB on pieni ryhmäinen klaani. Klaani perustettiin kolme vuotta sitten (v. 2006). SOMIONZAN historia alkoi toki jo vuonna 2004. Sivustoa ja foorumia kehitettiin aluksi
ylläpitän omalla nimellä. Joonaksen Sivut olivat varsinaisen klaanin isoisä. Pienestä sisällöstä huolimatta ne kelpasit ulkopuolisille vierailijoille/kävijöille. Sisällössä oli
enemmänkin ylläpitäjän omaa tekemää grafiikkaa tai valokuvia. Kotisivut kärsivät kaikkein eniten täysin surkeasta palvelimesta. Se oli poikki aina kun ei pitänyt olla. Mahdollisuudet olivat saada uusi
palvelin hyvissä ajoin, mutta projekti viivästyi hieman opiskelujen takia. Opiskelujen aikana kuitenkin jaksoin kehittää projektia eteenpäin. Vaikka aikaa meni "läksyjen lukemiseen", oli tottakai
vapaa-aikaakin aika mukavasti. Joonaksen Sivut saivat uuden suuren päivityksen vuonna 2005, tuolloin sen sivupohja ja koodi uusittiin kokonaan. Koko projekti kuitenkin tarvitsi kokonaan uutta verta,
joten nimi muutettiin Metal Actioniksi.
Uusi nimi sai lisäksi huomiota myös ulkomailla. Palautetta tuli paljon joka lähtöön. Aikomukset olivat julkaista sivustosta myös englanninkieliset versiot, mutta
se uudistus hylättiin huonon ajankohdan takia. Metal Action oli jo oikeastaan klaanin isä. Se sisälsi jo samoja rakenteita ja sisältöä. Projekti kuitenkin kaatui lopullisesti raskaan koodin takia.
Monet käyttäjät lähettivät palautetta huonosta latausnopeudesta. Sivut myös kaatoivat monilta koko selaimen. Aloin tutkimaan koodia läpikotaisin. Opiskelut kuitenkin veivät sen verran aikaa, että koko
projekti meni jäihin noin puoleksi vuodeksi.
Projekti heräsi vuoden 2006 tammikuussa, kun uusia ideoita syntyi. Nimi vaihtui SUNSHINE WEBIKSI (Nykyinen SOMIONZA), eli SWEB. Sivuston pääpaino oli kokonaan uudistettu koodi. Koodin sain hyvän
optimoinnin ansiosta todella kevyeksi. Uuden version myötä päätin myös tehdä sivustosta klaanin. Klaani sisältää kaikki samat henkilöt kuin vuosina 2004-5.
Uusitun sivuston versio on 3.00, josta julkaisin juuri vähän aikaa sitten Betan. Betan mukana tuli kasa uudistuksia ja bugien korjauksia. Foorumi on ollut suljettuna jo pitkän aikaa ja sen avaamista olen
miettinyt "lähitulevaisuudessa". Se suljettiin liian bugisen koodin takia. Käyttäjät eivät tykänneet sen aiheuttamista päänsäryistä. Jopa itselleni tuli harmaita hiuksia ongelmien takia ja ajattelin pistää
kiukkupussi foorumin jäähylle, jossa se onkin jo ollut useita 2 minuutin rangaistuksia kärsimässä.
Klaanimme pelaa monentyylisiä tietokonepelejä. Yleensä olemme pelanneet Toca Race Driver 3:sta, FlatOut 2:sta, Killing Fooria, Ghost Recon Advanced Warfighteria ja Left 4 Deadiä.
Viimeisin peli toki toimii vain itselläni. Sorry Boys!
Olemme olleet mukana monissa erilaisissa peliservereissä tutustumassa. Monet ovat meidät huomanneet
nimimerkkiemme avulla. Lisäksi meillä on tunnuksia eripuolilla internettiä, päälimmäisenä tietenkin peliaiheisilla sivustoilla. Kaikki ryhmämme jäsenet ovat jo täysi-ikäisiä karjuja, mutta silti pelit
maistuu maukkaalta.
|